Kaunis puutarhan valaistus

  • 24 Sep, 2022

Kaunis puutarhan valaistus luo tunnelmaa

Kodin sisustaminen lähtee jo ulkoa eikä mikään voita kaunista puutarhan valaistusta. Näyttävä puutarhan valaistus on paitsi käytännöllinen talven ja syksyn pimeinä iltoina sekä se myös toivottaa vieraat tervetulleiksi ja luo turvaa ulkona leikkiville lapsille. Se on hyvä suunnitella energiatehokkaaksi ja toisaalta käytännölliseksi, mutta myös silmiä hiveleväksi tunnelman luojaksi, joka piristää mielen. Poimi vinkkimme, joiden avulla loihdit kotiisi näyttävät ulkovalot.

Miten näyttävä puutarhan valaistus luodaan

Moni pohtii, kuinka omalle pihalle saisi näyttävän valaistuksen. Loppujen lopuksi sen luomiseen ei tarvita suurta suunnittelutaitoja. Valo on itsessään kaunis elementti, joten harkintaa on tehtävä vain sijoittelun ja valaisimen mallien välillä. Valaisimet on käytännöllistä sijoittaa esimerkiksi kulkureittien varrelle ja oviaukkojen läheisyyteen, joissa niitä paitsi tarvitaan, mutta niitä myös katsellaan. Valita voi esimerkiksi kauniit pylväsvalaisimet johdattamaan kulkua pääovelle.

Erilaisten pylväs- ja pollarivalaisimien lisäksi valoja on hyvä sijoitella kiinni rakennuksiin. Kaunis ulkoseinävalaisin koristaa kotia nostamalla esiin talon yksityiskohtia. Näyttävyyttä voi luoda esimerkiksi korostamalla valoilla kodin modernia tai maalaisromanttista ilmettä. Erilaiset lyhtyvalot ovenpielessä ovat sekä kauniita että käytännöllisiä. Myös erilaiset kattovalot sopivat hyvin terassille tai patiolle erilaisia illanviettoja ajatellen.

Valoilla voi leikitellä rohkeasti

Oikeaa puutarhajuhlatunnelmaa luovat runsaat valot, joita voi ripustaa myös esimerkiksi puihin, kaiteisiin ja ruokapöydän ylitse. Valoilla voi leikitellä rohkeasti, kunhan pyrkii välttämään liiallisuutta sekä monien eri tyyppisten valaisimien lisäämistä. Niitä on hyvä olla eri kirkkauksilla sekä eri kokoisina. Säädettävä valaistus on hyvä vaihtoehto, joten sillä saa juuri sellaisen valon kuin kulloinkin on tarpeen.